Itsenäisyys
Suomi täytti 100 vuotta vuonna 2017. Itsenäisyyttä juhlitaan tietenkin monella tavalla sekä Suomessa että muualla maailmassa. Mutta mistä sana itsenäisyys oikeastaan on peräisin?
Itsenäisyys-sanan isänä pidetään laukaalaissyntyistä lääkäriä, fennomaania ja uudissanaston kehittäjää Wolmari Kilpistä ja sanan syntymävuotena vuotta 1847, mutta itse asiassa S. Hilponen oli käyttänyt sanaa jo kuusi vuotta aiemmin Sanan Saattaja Viipurista -lehdessä: ”Suomen Sankarit sotivat sekä itsenäisyydensä ja vapaudensa että vanhan uskonsa tähden.”
Itsenäisyys on johdettu adjektiivista itsenäinen, jonka Elias Lönnrot sepitti vuonna 1836. Sanojen pohjana on vanha suomalais-ugrilainen sana itse, jonka alkuperäinen merkitys lienee ollut ’varjo’ tai ’varjosielu’. Ennen nimittäin uskottiin, että ihmisen sielu on hänen varjossaan, ja varjo on siten tavallaan edustanut ihmisen henkistä minää.
Itsenäisyys-sanalla oli kuitenkin myös kilpailijoita. Ruotsin vallan aikana itsenäistä eli suvereenia ilmaistiin usein ruotsin kielen mallin mukaan tehdyillä sanoilla, kuten itseasettunut, itseolevainen ja itseseisovainen, ja itsenäisyyttä vastaavasti 1700-luvun sanoilla itseolevaisuus, itsepysyväisyys, itseseisovaisuus ja itsestänsäseisovaisuus.
1800-luvulla sanoille tuli lisää kilpailijoita, esimerkiksi oma-alkuiset sanat omaehtoinen, omaneuvoinen, omaperäinen, omavaltainen, omavarainen, oma(n)takeinen ja omintakeinen tai muut itse-alkuiset yhdyssanat ja johdokset, kuten itseperäinen, itsepäällinen, itsevapainen, itsevarainen, itsetyinen, itsellinen ja itsekäs. Osa kilpailijoista jäi sittemmin pois käytöstä ja osa päätyi ilmaisemaan jotain muuta asiaa.
%201122rihe.jpg)
%20Tarja%20Larsson_webb1_fotograf-joachim-bago.jpg)