Puolipiste
Puolipisteellä on hankalan välimerkin maine.
Yksinkertaisin puolipisteen käyttöä koskeva ohje on seuraava: puolipistettä voi käyttää kahden virkkeen veroisen jakson välissä, kun piste tuntuu liian vahvalta ja pilkku liian heikolta välimerkiltä.
- Laivamatkoihin menee noin vuorokausi; perillä viivymme yhden yön ja kaksi päivää.
Puolipiste osoittaa, että lauseet ovat sisältönsä puolesta läheisemmässä suhteessa toisiinsa kuin tekstin muihin virkkeisiin.
Puolipisteen erottamissa lauseissa käsitellään usein samaa aihetta eri näkökulmista:
- Pisteeseen päättyminen tekee lauseesta virkkeen; puolipiste liittää lauseen toiseen lauseeseen.
Lisäksi puolipistettä käytetään esimerkiksi erottamaan luettelon osia toisistaan silloin kun osat sisältävät jo pilkun:
- Kokouksen osallistujat: Anttila, Antti, puheenjohtaja; Penttilä, Pentti, sihteeri; Erkkilä, Erkki
Puolipistettä ei pidä sekoittaa kaksoispisteeseen, jota käytetään muun muassa luetteloiden ja täsmennysten edellä:
- Juhlissa tarjottiin monenlaista: suolaista, makeaa, kahvia, teetä ja mehua.
Myöskään luetelmakohtien väliin (kohdat erotetaan toisistaan usein niin sanotulla ranskalaisella viivalla) ei merkitä puolipistettä tai muuta välimerkkiä.