Kuolema ja sen sanat

Kuolema oon niin vakava asia ette siittä ei selviä kukhaan hengissä ja kuolemasta oon useampi sana ko mitä sitä uskookhaan.
Mutta sitä häätyy olla pikkusen herheilä ko kuolemasta puhhuu ja pittää vaarila mitä sanoja käyttää. Niinpä sana menehtyä, joka oon synonyymi sanale kuola suomenkielessä, tarkottaa kokohnaans eri asiata. Menehtyä meänkielelä oon ette mennä tyrhmään elikkä suomeksi pyörtyä, menettää tajuntansa.

Tästä sanasta sai yks meän kaveri kokea ko se kohtasi yhen toisen kaverin. Tämä toinen, joka refereerasi suomenkielisiä uutisia, sano ette ”sielä menehty paljon ihmisiä.” Meän kaveri vastasi: ”Kylläpä net sieltä toipuvat.” Ja toinen katto sitä erittäin yllättynheenä, ja vastasi ”Eihään net kuohleista ennää saata toipua”.
Ko joku kuoli, niin se piethiin ensinä ulosveisu kotona. Silloin veisathiin virsiä ja aukasthiin arkku ja kaikin jokka halusit sait nähhä ja ottaa hyvästin kuohleelta. Sitä joka oli kuolu sanothiin vainajaksi eli vainaaksi ja arkkua piethiin kotona, jossaki ulkohuohneessa jälkhiin ulosveisuitten, siiheen saakka ette vainaja hauathiin.
Nykyaikana piethään kansa vielä monessa paikassa ulosveisut mutta sen jälkhiin vainaja viethään kylhmään paikhaan, luukellarhiin elikkä ruumishuohneesheen siiheen saakka ette se hauvathaan. Hautajaispäivänä vainaja otti viimisen kerran hyvästi kotipaikalta sillä laila ette arkkua kannethiin huohneesta toisheen, ennenko arkku panthiin kartanolle, porthaitten etheen kuusenhaoitten pääle siksi aikaa ette tuli kirkole lähtö.
Kirkonmaa oon koko maa missä oon kirkko ja hauvat. Hautuusmaa oon se missä oon hauvat mutta meänkieliset sanovat kumpiaki sanoja; hautuusmaa ja kirkonmaa kummastaki paikasta.

Hautajaisitten vanheempi nimi oon kraviaiset. Kraviaishiin tuli surutalosta kuttu ja se oli koko päivän homma ette käyä kraviaisissa. Suomen puolela hautajaiset saatoit kestää viikonki ko niin harvoin kohathiin ja oli paljon tietoja vaihettaa. Hautajaispäivänä tarjothiin ensinä aamula varhain paakelsikahvit ja voileivät, sitten lähethiin vainajan kansa kirkole.

Jälkhiin hautausseremoniin ko vainaja panthiin viimisheen leposiihaan, koko suruväki, joskus koko saattoväki, kuttuthiin surutalole ruale. Suruväki oon useasti likhiiset, saattoväkheen kuuluu kaukhaisia sukulaisia, kaveria, krannia ja tuttuja. Mutta koska täälä oon suuret perheet ja suvut, niin kirkot oon päänäns täynä saattoväkeä ko joku kuolee.

Se oon tärkeätä ette ruumista ”ei viettä hauthaan ko koiraa.” Se tarkottaa sitä ette hautajaisseremonii pittää olla kunnolinen ja juhlalinen vaikka se oon surulinen.
Eri kylile kehityit omat vasitut hautajaisruat mutta useasti tarjothiin lihakeittoa elikkä lihhaa ja pottuja ja jälkiruaksi sekahelmikräämää elikkä kraviaiskräämää. Tämä kräämä oliki oikein hyvä ko oli istuttu pitkhään hautajaisseremoniissa. Se kyllä sai ”ruuhmiin kulkheen”.

Pikkunen hautaussanasto

arkku kista

hautajaiset, kraviaiset begravning

kalma liklukt

ulosveisu utsjungning, bisättning

kremerinki kremering - tuhkaaminen

kirkonmaa kyrkogård

kuola dö - kuolla

luukellari, ruumishuone kylrum

ruumis kropp (tämä saattaa olla niin elävän ko kuohleen ruumis)

paakelsi smörbakelse - kampanisu

vainaja salig avliden

hautuusmaa begravningsplats

suruväki närmast sörjande

saattoväki begravningsgäster

tuhkalehto askgravlund

kartano gård(splan) - piha

sekahelmikräämä blandadfruktkräm - sekahedelmäkiisseli

ruumis kulkee magen kommer igång