Enemmistön vähemmistötuntemus 2025 – kansalliset vähemmistöt, kansalliset vähemmistökielet ja ruotsalainen viittomakieli

Monet eri tekijät vaikuttavat vähemmistökielten asemaan yhteiskunnassa. Tällaisia tekijöitä ovat lainsäädäntö ja kielelliset oikeudet, viranomaisten käytännöt, koulun ja varhaiskasvatuksen tarjoamat mahdollisuudet, median ja julkisen tilan luoma näkyvyys sekä puhujayhteisöjen omat voimavarat. Yksi keskeisistä tekijöistä on myös se, mitä ihmiset tietävät vähemmistökielistä ja miten he suhtautuvat niihin.

Euroopan neuvoston alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevassa peruskirjassa vähemmistökielten suojelu kytketään myös ympäröivän yhteiskunnan asenteisiin: valtioiden tulee edistää eri kieliryhmien välistä ymmärrystä sekä vahvistaa kunnioitusta vähemmistökieliä kohtaan koulutuksessa ja mediassa. Väestön tietoisuuden lisääminen ja kielten näkyväksi tekeminen nostetaankin yhdeksi viidestä strategisesta alueesta Ruotsin hallituksen vuoden 2022 toimintaohjelmassa kansallisten vähemmistökielten säilyttämiseksi ja edistämiseksi. Ympäröivän yhteiskunnan hyväksyntä ja tietoisuus kansallisista vähemmistökielistä nähdään yhtenä kielten revitalisaation edellytyksenä.

Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos (Isof), Saamelaiskäräjät ja Tukholman läänin lääninhallitus ovat vuodesta 2010 lähtien viiden vuoden välein seuranneet kansallisten vähemmistöjen ja vähemmistökielten tunnettuutta ja näihin liittyviä asenteita väestön keskuudessa. Pisimpään tutkimuksessa on seurattu sitä, kuinka hyvin vastaajat tuntevat kansalliset vähemmistökielet ja kuinka tärkeänä he pitävät kansallisten vähemmistöjen kielten ja kulttuurien säilyttämistä. Kansallisten vähemmistöjen tuntemusta on puolestaan mitattu vuodesta 2015 lähtien.

Vuoden 2025 raportti Nationella minoriteter, nationella minoritetsspråk och svenskt teckenspråk 2025 jatkaa väestön tietoisuuden, asenteiden ja kiinnostuksen seurantaa pitkällä aikavälillä, mutta laajentaa samalla kokonaiskuvaa uusin kysymyksin. Lisäksi tarkastelussa on ensimmäistä kertaa mukana myös ruotsalainen viittomakieli. Uudet kysymykset kartoittavat sitä, mistä vastaajat ovat saaneet tietonsa ja millä yhteiskunnan osa-alueilla kansallisten vähemmistökielten tulisi vastaajien mielestä näkyä. Lisäksi tutkimuksessa kysyttiin kiinnostuksesta oppia lisää kansallisista vähemmistöistä, kansallisista vähemmistökielistä ja ruotsalaisesta viittomakielestä. Vastaajilta kysyttiin edelleen, miten tuntemusta heidän mielestään voitaisiin lisätä.

Vuoden 2025 mittauksen toteutti Indikator Opinion digitaalisena kyselynä. Siihen vastasi 1 256 vähintään 15-vuotiasta henkilöä eri puolilta Ruotsia, ja otos oli valtakunnallisesti edustava. Tämä tarkoittaa, että tulosten on tarkoitus kuvata koko maan väestön tietoja ja asenteita, ei vain yksittäisten alueiden tai ryhmien näkemyksiä. Vastauksia tarkastellaan sekä koko vastaajajoukon tasolla että eri taustatekijöiden perusteella. Tuloksia vertaillaan muun muassa iän, sukupuolen, koulutustason, asuinalueen ja puoluekannan mukaan.

Tuntemus kasvaa – mutta hitaasti ja epätasaisesti

Tuntemusta mitattiin tutkimuksessa ensisijaisesti avoimilla kysymyksillä: vastaajia pyydettiin nimeämään kansalliset vähemmistöt ja kansalliset vähemmistökielet ilman valmiita vastausvaihtoehtoja. Vastauksia tulkittiin joustavasti, eli kirjoitusvirheet ja läheiset ilmaukset hyväksyttiin. Jos vastaaja mainitsi esimerkiksi ”finnar”, vastaus tulkittiin ruotsinsuomalaisia koskevaksi tuntemukseksi.

Taulukko 1 osoittaa, että sekä kansallisten vähemmistöjen että vähemmistökielten tuntemus on vahvistunut seuranta-aikana. Vuoden 2025 tutkimuksessa 83 prosenttia vastaajista osasi nimetä ainakin yhden kansallisen vähemmistön ja 76 prosenttia ainakin yhden kansallisen vähemmistökielen. Kokonaisuutena tarkasteltuna tuntemus on siis kasvanut seuranta-aikana. Kasvu ei kuitenkaan ole ollut suoraviivaista, ja vähemmistökielten tuntemus on lisääntynyt hitaammin kuin vähemmistöjen tuntemus ryhminä. Tämä viittaa siihen, että kansalliset vähemmistöt tunnetaan yhä paremmin, mutta tieto kansallisista vähemmistökielistä ei ole vahvistunut aivan samassa tahdissa.

Kokonaiskehitys ei kuitenkaan kerro koko kuvaa. Kun tuntemusta tarkastellaan vähemmistöittäin, erot ovat suuria: osa kansallisista vähemmistöistä on selvästi muita tunnetumpia, eikä tunnettuus ole kehittynyt samalla tavalla kaikkien kansallisten vähemmistöjen kohdalla. Joidenkin vähemmistöjen tunnettuus on vahvistunut, kun taas toisten kohdalla muutos on ollut vähäisempää tai taso on pysynyt melko vakaana. Tämä näkyy kuviosta 1.

Kansallisten vähemmistökielten välillä erot näkyvät vielä selvemmin. Saame on koko seuranta-ajan ollut tunnetuin kansallinen vähemmistökieli, kun taas meänkieli ja jiddiš ovat olleet vähemmän tunnettuja, vaikka niidenkin tuntemus on kasvanut. Jiddišin kohdalla kasvu on erityisen selvä: vuonna 2010 vain 4 prosenttia vastaajista osasi nimetä jiddišin kansalliseksi vähemmistökieleksi, kun vuonna 2025 osuus oli 30 prosenttia. Meänkielen tunnettuus on kasvanut seuranta-aikana 13 prosentista 25 prosenttiin, ja romanin tuntemus on noussut tasaisesti jokaisessa mittauksessa, 20 prosentista 39 prosenttiin. Suomen kohdalla muutos on ollut vähäinen: vuonna 2010 suomen tunnisti kansalliseksi vähemmistökieleksi 39 prosenttia vastaajista ja vuoden 2025 tulos oli 40 prosenttia. Kuvio 2 havainnollistaa, miten tuntemus on kehittynyt seuranta-aikana eri kielten kohdalla.

Tutkimusten vastausten perusteella ei voida päätellä, mistä erityisesti jiddišin, meänkielen ja romanin tuntemuksen vahvistuminen johtuu. Muutosta voidaan kuitenkin tarkastella yhteydessä laajempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa kansalliset vähemmistöt, vähemmistökielet ja niitä koskevat oikeudet ovat olleet aiempaa näkyvämmin esillä esimerkiksi koulutuksessa, mediassa, viranomaisten työssä ja vähemmistöjen omassa toiminnassa. Erityisesti jiddišin kohdalla muutos on huomattava: sen tunnettuus on noussut seuranta-aikana hyvin matalalta lähtötasolta ja kaksinkertaistunut edelliseen mittaukseen verrattuna.

Kokonaiskuvan taakse kätkeytyy myös eroja eri vastaajaryhmien välillä. Tuntemus vaihtelee muun muassa iän, sukupuolen, koulutustason, asuinpaikan ja puoluekannan mukaan. Suurin kasvu näkyy nuorten, 15–29-vuotiaiden, keskuudessa. Naiset tuntevat kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä miehiä paremmin: naisista 88 prosenttia osasi nimetä vähintään yhden kansallisen vähemmistön ja 83 prosenttia vähintään yhden kansallisen vähemmistökielen, kun vastaavat osuudet miehillä olivat 79 ja 69 prosenttia. Tuntemus on myös parempaa korkeakoulutettujen keskuudessa ja jonkin verran parempaa hallintoalueilla kuin muualla maassa. Puoluekannan mukaan tarkasteltuna tuntemus on heikompaa oikealle sijoittuvien puolueiden kannattajien keskuudessa kuin muissa puoluekantaryhmissä.

Koulu ja media yleisimmät tiedon lähteet

Uutena kysymyksenä vuoden 2025 tutkimuksessa selvitettiin myös, mistä vastaajat ovat saaneet tietonsa kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä. Kokonaisuutena tärkeimmiksi lähteiksi nousivat uutiset ja media sekä koulu ja koulutus. Kuvio 3 kuitenkin osoittaa, että tiedonlähteet vaihtelevat selvästi iän mukaan: nuorilla korostuvat koulu ja koulutus, vanhemmilla vastaajilla uutiset ja media.

Asenne on edelleen myönteinen – mutta ei yhtä myönteinen

Vaikka kansallisten vähemmistöjen ja vähemmistökielten tuntemus on kasvanut, ei se heijastu myönteisten asenteiden vahvistumisena. Vuonna 2025 yhteensä 72 prosenttia vastaajista piti kansallisten vähemmistöjen kielten ja kulttuurien säilyttämistä hyvin tärkeänä tai melko tärkeänä. Vuoden 2025 mittauksen tulokset osoittavat käännettä aiemmasta kehityksestä. Aiemmissa mittauksissa yhteys tuntemuksen lisääntymisen ja myönteisten asenteiden vahvistumisen välillä oli selkeämpi. Myönteisesti asennoituneet vastaajat ovat edelleen selvä enemmistö, mutta osuus on laskenut verrattuna vuoteen 2020, jolloin se oli 83 prosenttia. Kuvio 4 havainnollistaa, että vuonna 2020 havaittu myönteinen kehitys on pysähtynyt ja vaihtanut suuntaa.

Samalla asenteissa on merkittäviä eroja eri väestöryhmien välillä. Tuntemus ja asenteet liittyvät edelleen toisiinsa: vastaajaryhmät, joilla on enemmän tietoa kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä, suhtautuvat keskimäärin myönteisemmin niiden säilyttämiseen ja edistämiseen. Nuoret suhtautuvat säilyttämiseen myönteisimmin, ja korkeakoulutetut ilmaisevat vahvempaa tukea kuin muut. Myönteisiä asenteita ilmenee paljon myös Keski-Norlannissa asuvilla sekä keskustaan ja vasemmalle sijoittuvien puolueiden kannattajilla. Myönteisyyden heikkeneminen näkyy puolestaan selvimmin miesten vastauksissa.

Ruotsalaisella viittomakielellä vahva tuki, mutta tietoisuus oikeuksista heikkoa

Vuoden 2025 tutkimuksessa kysyttiin ensimmäistä kertaa ruotsalaisesta viittomakielestä: tuntevatko vastaajat sen lakisääteisen suojan ja kuinka tärkeänä he pitävät viittomakielen ja kuurojen kulttuurin suojelemista ja edistämistä. Ruotsalaisella viittomakielellä on kielilaissa erityinen asema, ja viranomaisilla on velvollisuus suojella ja edistää sitä. Sillä ei kuitenkaan ole samaa oikeudellista asemaa kuin kansallisilla vähemmistökielillä. Raportissa korostetaan, että viittomakieltä ei pidä tarkastella vain kuulovamman tai yksilöllisen palvelutarpeen näkökulmasta, vaan myös kielenä, jolla on oma käyttäjäyhteisönsä ja kulttuurinen merkityksensä. Siksi tutkimuksessa haluttiin selvittää sekä tietoisuutta viittomakielen lakisääteisestä suojasta että asenteita sen ja kuurojen kulttuurin säilyttämiseen.

Ruotsalaisen viittomakielen kohdalla on havaittavissa eräänlainen ristiriitaisuus. Peräti 93 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä, että yhteiskunta suojelee ja edistää viittomakieltä ja kuurojen kulttuuria. Myönteisiä asenteita esiintyy kaikissa ikäryhmissä, ja tukea löytyy kaikkien puolueiden kannattajien keskuudessa. Samalla vain 31 prosenttia tietää, että kielellä on erityinen lakisääteinen asema.

Tulokset osoittavat, että ruotsalaisen viittomakielen ja kuurojen kulttuurin suojelemiselle on laaja yhteiskunnallinen tuki, vaikka enemmistö ei tunne viittomakielen lakisääteistä asemaa. Tämä yhdistelmä – vahva tuki mutta heikko oikeudellinen tietoisuus – osoittaa, että viittomakieltä koskevaa tietoa tarvitaan lisää. Myönteinen suhtautuminen on tärkeä lähtökohta, mutta se ei yksin riitä, jos ihmiset eivät tunne kielen asemaa, käyttäjien oikeuksia ja yhteiskunnan vastuuta niiden toteuttamisessa.

Kiinnostus oppia lisää luo mahdollisuuksia

Yksi tutkimuksen myönteisimmistä tuloksista on vastaajien kiinnostus oppia lisää. Tätä seikkaa kysyttiin vuoden 2025 kyselyssä ensimmäistä kertaa. Kaikista vastaajista 41 prosenttia ilmoittaa haluavansa lisää tietoa kansallisista vähemmistöistä, vähemmistökielistä ja ruotsalaisesta viittomakielestä. Halussa oppia lisää on kuitenkin kyselyn perusteella selviä eroja eri vastaajaryhmien välillä. Halu syventää omia tietoja on yleisesti suurempi ryhmissä, joissa myös tietoisuus on parempi ja asenteet myönteisempiä. Samalla tulokset osoittavat, että lisääntynyt tietoisuus ei automaattisesti johda selvästi ilmaistuun haluun oppia lisää, mikä viittaa siihen, että tieto ja motivaatio eivät aina kehity rinnakkain.

Tulokset viittaavat siihen, ettei riitä, että tiedon ja tietoisuuden lisäämisellä tehdään kansallisia vähemmistöjä, vähemmistökieliä ja ruotsalaista viittomakieltä näkyvämmiksi, vaan tiedon ja tietoisuuden tulee myös herättää kiinnostusta ja sitoutumista eri väestöryhmissä. Vuoden 2025 kyselyn tulokset osoittavat, että tällaista kiinnostusta on jo olemassa etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Nuorista, 15–29-vuotiaista, kiinnostuneita on peräti 69 prosenttia.

Missä kielten tulisi näkyä?

Koska kysymys kielten näkyvyydestä esitettiin vuoden 2025 kyselyssä ensimmäistä kertaa, tulokset tuovat uutta tietoa siitä, millaisilla yhteiskunnan osa-alueilla vastaajat pitävät kansallisten vähemmistökielten esilläoloa tärkeänä. Kun vastaajilta kysyttiin, missä vähemmistökielten tulisi olla näkyvissä, koulu ja koulutus nousivat tärkeimmäksi alueeksi kaikissa ikäryhmissä: koulun ja koulutuksen mainitsee 63 prosenttia vastaajista. Erityisen vahvasti tätä korostivat nuoret: 15–29-vuotiaista 73 prosenttia piti koulua ja koulutusta tärkeänä kielten näkyvyyden paikkana. Julkinen palvelu sai vahvaa tukea etenkin vanhemmissa ikäryhmissä, kun taas julkinen ympäristö jäi selvästi vähemmän mainituksi.

Samalla tutkimus osoittaa, ettei kielten näkyvyys ole kaikkien mielestä tärkeää. Noin viidennes 30–64-vuotiaista vastaajista ilmoitti, ettei pidä vähemmistökielten näkyvyyttä tärkeänä. Tulokset viittaavat siihen, että kielten näkyvyyttä pidetään tärkeänä erityisesti sellaisissa yhteiskunnallisissa rakenteissa, joissa tieto, oikeudet ja kielellinen läsnäolo voivat tavoittaa eri väestöryhmiä. Tulokset osoittavat myös, että suhtautumisessa näkyvyyteen on eroja väestöryhmien välillä, mikä korostaa tarvetta suunnitella tietoisuuden lisäämistä ja kielten näkyväksi tekemistä tavalla, joka puhuttelee erilaisia kohderyhmiä.

Mitä tulokset kertovat jatkotyön tarpeista?

Raportin tulokset osoittavat, että tietoisuus kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä on lisääntynyt. Myönteiset asenteet niiden säilyttämistä kohtaan eivät ole vahvistuneet samassa tahdissa. Tämä korostaa, ettei tieto yksin riitä, vaan kielten ja kulttuurien säilyminen edellyttää myös laajempaa yhteiskunnallista ymmärrystä, hyväksyntää ja tukea. Samalla erityisesti nuorten kiinnostus oppia lisää antaa myönteisen lähtökohdan jatkotyölle. Tietoa lisäävää ja asenteita vahvistavaa työtä tarvitaan edelleen, jotta kansallisten vähemmistöjen ja vähemmistökielten asema, oikeudet ja merkitys tulisivat paremmin ymmärretyiksi koko yhteiskunnassa.

Ruotsalaisen viittomakielen osalta tulokset osoittavat, että tuki kielen ja kuurojen kulttuurin säilyttämiselle on erittäin vahvaa, vaikka tietoisuus kielen lakisääteisestä suojasta on rajallista. Tämä korostaa tarvetta lisätä tietoa kielen merkityksestä, sen oikeudellisesta asemasta sekä yhteiskunnan vastuusta viittomakielisten oikeuksien toteutumisessa.

Lue ruotsinkielinen raportti kokonaisuudessaan Isofin kotisivulta.