Kielipoliittinen vuosi 2021

Demokratia ja pandemia, kielivaatimusehdotus, Ruotsin Akatemian sanakirjan SAOB:n tulevaisuus ja suuri panostus kansallisiin vähemmistökieliin. Isofin selvittäjä Jennie Spetz teki katsauksen kielipoliittiseen tilanteeseen.

Ruotsin sisäpolitiikassa 2021 oli useiden hallituskriisien vuosi. Plussapuolella oli luonnollisesti se, että Ruotsi sai ensimmäisen naispuolisen pääministerinsä sata vuotta sen jälkeen, kun naisille myönnettiin täällä äänioikeus. Kielipolitiikassa viime vuosi oli kuitenkin hieman rauhallisempi kuin sisäpolitiikassa kokonaisuudessaan. Tokihan vuonna 2021 tehtiin Ruotsin kielipolitiikkaan vaikuttavia päätöksiä, mutta ne eivät juurikaan poikenneet aikaisemmista linjauksista.

Ruotsin demokratia täytti vuonna 2021 sata vuotta. Juhlavuosi on näkynyt Isofin työssä eri tavoin. Kielineuvoston julkaiseman Klarspråk-lehtisen syyskuun numerossa useat eri kirjoittajat toivat esille selkeän virkakielen merkityksen demokratian näkökulmasta. Demokratia oli teemana myös joulukuussa järjestetyssä Kielipolitiikan päivä -tapahtumassa. Södertörnin korkeakoulun professori Karin Milles puhui esitelmässään siitä, miten tärkeää demokratian kielen haltuunotto oli naisten äänioikeudelle, ja Isofin ruotsalaisen viittomakielen huoltajat Sebastian Embacher ja Tommy Lyxell kertoivat viittomakielisten osallistamisesta yhteiskuntaelämään.

Monikielinen yhteiskunta

Kielipoliittisissa yhteyksissä on monesti todettu, että ruotsin kielen taidoista puhutaan usein vain suhteessa migraatioon ja integraatioon, eikä vuosi 2021 ollut tässä mielessä mikään poikkeus. Useissa Kielineuvoston vuoden aikana julkaisemissa raporteissa oli kytköksiä monikielisyyteen sekä ruotsin kieleen monikielisessä yhteiskunnassa. Viime vuonna julkaistiin raportti nimeltä Flerspråkighet i arbete (Monikielisyys työssä). Raportin tarkoituksena on toimia opastuksena monikielisille työpaikoille – ennen kaikkea ruotsia äidinkielenään puhuville työntekijöille ja esihenkilöille.

Viime vuonna julkaistiin myös kaksi muuta raporttia, joissa käsiteltiin monikielisyyttä. Toinen niistä oli nimeltään Ökad förståelse eller symbolvärde? Hur finska och svenskt teckenspråk används på myndigheters webbplatser (Parempi ymmärrettävyys vai symboliarvo? Kuinka suomea ja ruotsalaista viittomakieltä käytetään viranomaisten verkkosivustoilla). Raportissa esitellään tutkimus siitä, kuinka suomea ja ruotsalaista viittomakieltä puhuvat käyttävät näille kielille käännettyä informaatiota neljän viranomaisen (Eläkevirasto, Kruununvouti, Poliisi ja Vakuutuskassa) verkkosivustoilla. Tutkimus osoittaa, että käännöksillä on eri ihmisille eri merkitys. Joitakin käännökset auttavat ymmärtämään paremmin viranomaisten sivustoilla olevaa tietoa, kun taas toiset tuntevat saavansa tunnustusta vähemmistönä tai kieliryhmänä.

Kielineuvosto julkaisi viime vuonna myös raportin Teckenspråkiga förskolor 2020 (Viittomakieliset esikoulut 2020). Siinä kartoitettiin, kuinka moni Ruotsin esikouluista tarjoaa lapsille viittomakielisen ympäristön. Tuloksia verrattiin myös vuonna 2010 tehdyn mittauksen tuloksiin. Kartoituksen mukaan ainoastaan muutamat harvat esikoulut pystyvät tarjoamaan lapsille kunnon viittomakielisen ympäristön.

Sfi-selvitys – pitkittynyt kysymys

Joulukuussa 2020 hallitukselle jätettiin lopultakin maahanmuuttajien ruotsinopetuksen (sfi) muutoksia koskeva mietintö: Samverkande krafter – för stärkt kvalitet och likvärdighet inom Komvux för elever med svenska som andraspråk (Kliva), SOU 2020:66 (Myötävaikuttavat voimat – laadun ja samanarvoisuuden vahvistamiseksi kunnallisessa aikuiskoulutuksessa ruotsia toisena kielenä opiskeleville oppilaille). Selvityksen tarkoituksena on lisätä koulutuksesta selviytyvien oppilaiden määrää esimerkiksi rajoittamalla sfi-opintojen pituus korkeintaan neljään vuoteen ja ottamalla käyttöön yksilölliset opintosuunnitelmat ja opintojen etenemisen suunnittelu. Ehdotuksena on myös ohjata sfi-toimintaa selkeämmin säännöllisten tarkastusten ja tilastojen keräyksen avulla sekä tarjoamalla parempaa tukea jatkokoulutusta haluaville opettajille.

Kielitesti kansalaisuuden saamiseksi

Kielivaatimus kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on ollut vuosien varrella yksi eniten polemiikkia herättäneistä kielipoliittisista kysymyksistä. Vuoden 2018 eduskuntavaalien aikana vaalikeskustelun keskiössä olivat migraatioon ja integraatioon liittyvät kysymykset. Maahanmuuttajien ruotsintaidoista on keskusteltu vilkkaasti siitä lähtien. Vuonna 2021 kielivaatimus nousi taas ajankohtaiseksi. Eräässä selvityksessä (SOU 2021:2) annettiin ehdotus siitä, miten kielivaatimus voitaisiin ottaa käyttöön, ja erillisessä selvityksessä (SOU 2020:54) ehdotettiin, että sama kielivaatimus koskisi myös pysyvää oleskelulupaa.

Isof kirjoitti lausuntovastauksessaan, että viranomainen suhtautuu myönteisesti selvityksen perusaikomuksiin eli kansalaisuuden statuksen vahvistamiseen ja sisällyttävän yhteiskunnan edistämiseen. Samalla kuitenkin todettiin, että kielivaatimuksen käyttöönotto selvityksen ehdottamalla tasolla saattaa saada poissulkevan vaikutuksen.

Voidaan todeta, että hallituksen pöydällä parhaillaan oleva ehdotus pysyvää oleskelulupaa koskevasta vaatimuksesta on yksilön kannalta huomattavasti mullistavampi kuin kansalaisuutta koskeva vaatimus. Jos pysyvän oleskeluluvan saaminen ehdollistetaan, ruotsin taidot ratkaisevat, saako henkilö jäädä Ruotsiin vai ei. Ruotsissa voi elää ilman Ruotsin kansalaisuutta, mutta maahan ei voi jäädä pidemmäksi aikaa ilman pysyvää oleskelulupaa. Tällä hetkellä kielitaitovaatimus on Ruotsissa kansainvälisesti alhaisella tasolla, mutta uusi ehdotus nostaisi Ruotsin niiden maiden joukkoon, joissa vaatimukset ovat tiukimmat.

Ruotsin kieli – luokan hiljainen oppilas

Kuten edellä mainittiin, ruotsin kieli huomioidaan politiikassa usein suhteessa migraatioon ja integraatioon. Joulukuussa 2021 julkaistu uutinen kohdisti kuitenkin huomion suoraan ruotsiin ja sen infrastruktuuriin, tai pikemminkin infrastruktuurin puutteeseen.
Joulukuun 2021 alussa kävi ilmi, että Ruotsin Akatemia harkitsee lakkauttavansa sanakirjan Svenska Akademiens Ordbok, SAOB. Asia huomioitiin ja sitä kritisoitiin useissa artikkeleissa. Lakkauttamisaikeiden syynä on se, että sanakirjatyö on jo pitkän aikaa rahoitettu Ruotsin virallisen tiedoksiantoinstituutin Posti- ja sisäasiainlehtien (Post- och inrikestidningar) myöntämillä varoilla ja että tämä rahoitus on nyt lakkautettu. Isof nosti verkkosivustollaan julkaisemassa lehdistötiedotteessa esille SAOB:n merkityksen neuvonnassa, jota Kielineuvosto tarjoaa sekä suurelle yleisölle että kielen ammattilaisille, kuten toimittajille ja tiedottajille.

Kysymys SAOB:n tulevasta rahoituksesta nostaa esiin kiinnostavan – joskaan ei aivan tuntemattoman – ilmiön, nimittäin sen, että ruotsin kieli ei useinkaan ole kielipolitiikan keskeisenä aiheena. Kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana keskiössä ovat olleet toimet kansallisten vähemmistökielten säilyttämiseksi. Kun ruotsin kieli on ollut esillä, on lähes yksinomaan puhuttu ruotsista integraation välineenä. Ruotsi nousee polttopisteeseen ainoastaan, jos muut kielet jollakin tavalla uhkaavat sitä. Itse ruotsin kielellä, nykyisellä tai historiallisella, tuntuu olevan vaikea tehdä politiikkaa.

Tavallaan voi olla hyväkin asia, että rahoitus välillä ajautuu kriisiin ja vastuu SAOB:n kaltaisen resurssin julkaisemisesta nousee rahoituskeskustelun kohteeksi. Rahoituskeskustelu voi valottaa sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä puuttuu kokonaisnäkemys sekä pitkäaikainen strategia ja suunnitelma siitä, miten ruotsin kieleen liittyvät tärkeät toiminnot tulee rahoittaa ja kenen vastuulla se on. On aivan ilmeistä, että sanakirjoja ja leksikkoja tarvitaan enemmän kuin koskaan nykyajan monikielisessä yhteiskunnassa, kun yhä useammat haluavat oppia – ja yhä useampien odotetaan oppivan – ruotsia. Digitalisaatio on kuitenkin saanut aikaan sen, ettei kaupallisten kustantajien ole kannattavaa julkaista sanakirjoja ja muita kieliapuvälineitä. Se, että SAOB:n rahoitukseen liittyvät seikat tulevat tutuiksi sekä kulttuuriministerille että laajalle yleisölle, voi toivottavasti tuoda uutta energiaa ja lisätä poliittista tietoisuutta ruotsin kielen vaalimisen merkityksestä.

Vähemmistöjen tuntemus edelleen heikkoa

Isof julkaisi vuoden 2021 alussa raportin Nationella minoriteter 2020 (Kansalliset vähemmistöt 2020). Raportissa esiteltiin, miten hyvin Ruotsin kansalliset vähemmistöt ja vähemmistökielet tunnetaan ja miten niihin asennoidutaan. Kantar Sifon kanssa yhteistyössä toteutettu mittaus osoitti, että kansallisten vähemmistöjen ja vähemmistökielten tuntemus oli suunnilleen samalla tasolla kuin edellisissä mittauksissa vuosina 2010 ja 2015. Vähemmistöjen ja vähemmistökielten tuntemus ei siis ole juurikaan parantunut kymmenen viime vuoden aikana. Kansallisten vähemmistöjen ja vähemmistökielten tuntemus on vuonna 2020 kasvanut hieman vuoteen 2010 verrattuna, mutta kasvu on pientä, useimmissa tapauksissa vain muutaman prosenttiyksikön.

On syytä miettiä, miksi asia on niin. Vaikka kansallisten vähemmistökielten revitalisoimiseksi eli elvyttämiseksi on edelleen paljon tekemistä, vähemmistöpoliittisia toimenpiteitä on kuitenkin toteutettu. Ehkä on vain niin, että vähemmistöpolitiikan läpilyöminen laajan yleisön keskuudessa vie aikaa. Kantar Sifon mittaus osoitti kuitenkin, että kansallisten vähemmistöjen kielten ja kulttuurien säilyttämiseen suhtaudutaan yhä myönteisemmin. Toinen selvä suuntaus kaikissa kolmessa mittauksessa on se, että myönteisimmin vähemmistökielten säilyttämiseen suhtautuvat ne, jotka asuvat yhden tai useamman kielen hallintoalueella. Näillä alueilla myös vähemmistöt ja kielet tunnetaan parhaiten. Vähemmistöjen tuntemus voidaan siis yhdistää myönteiseen asenteeseen.

Hallitus panostaa revitalisointiin

Syyskuussa 2021 silloinen kulttuuriministeri Amanda Lind ilmoitti, että hallitus suunnitteli panostavansa 90 miljoonaa Ruotsin kruunua kansallisten vähemmistökielten elvyttämiseen. Kulttuuriministeri ilmoitti myös, että neljälle vähemmistökielelle perustettaisiin kielikeskukset Isofin vuonna 2019 esittelemän ehdotuksen mukaisesti. Joulukuussa Isof sai hallitukselta tehtävän perustaa suomen, meänkielen, jiddišin ja romanin kielikeskukset vuosiksi 2022–2024. Tehtävään kuului myös ottaa esille indikaattoreita, joiden avulla kielten kehitystä voidaan seurata pitkällä aikavälillä.

Hallituksen kansallisten vähemmistökielten elvyttämiseen tekemän laajan panostuksen taustalla on kansallisten vähemmistökielten säilyttämiseen tähtäävä syventävä toimintaohjelma. Toimintaohjelma sisältää ehdotuksia suomen, meänkielen, jiddišin ja romanin revitalisoimiseksi. Ohjelmassa ehdotetaan lisää koulutusteitä henkilöille, jotka haluavat oppia vähemmistökieliä tai kehittää itsellään jo olevia kielitaitoja. Suomen osalta Isof on ehdottanut mahdollisuutta lyhytkestoisiin kursseihin sekä aikuisten ammattikoulutuksen yhteydessä järjestettäviin kielikursseihin, koska hoiva-alalla on paljon kysyntää suomentaitoisista henkilöistä.

Muissa ehdotuksissa halutaan vahvistaa kielten infrastruktuuria panostamalla lisää Isofin harjoittamaan kielenhuoltoon sekä kieliteknologiaan kielten digitaalisen saatavuuden ja käytettävyyden lisäämiseksi. Isof ehdottaa myös alueellisten tai paikallisten kielikeskusten perustamista vähemmistökielille Norjassa saamen osalta käytössä olevan mallin mukaisesti. Isofin hallitukselle syyskuussa 2021 luovuttaman toimintaohjelman ehdotuksista ei ole vielä tehty päätöstä. Jää siis nähtäväksi, toteutuvatko kaikki ehdotukset vaiko vain osa niistä.

Samalla kun panostetaan kansallisten vähemmistökielten elvyttämiseen ja pyritään siten parantamaan kielten säilymisedellytyksiä, on vuoden aikana kohdattu myös vastoinkäymisiä. Vuoden lopussa tuli ilmi, että Uppsalan yliopisto on tehnyt ehdotuksen Hugo Valentin -keskuksen vähemmistötutkimuksen yksikön lakkauttamisessa. Upsala Nya Tidning -lehdessä marraskuussa julkaistussa mielipidekirjoituksessa kuitenkin 21 tutkijaa protestoi päätöstä vastaan.

Tapahtumantäyteistä vuotta 2022 odottaen

Nyt kun vuosi 2021 on saatu päätökseen, voidaan ennustaa vuodesta 2022 vähintäänkin yhtä tapahtumantäyteistä. Monia kiperiä kysymyksiä jää ratkaistavaksi hallitukselle, joka astuu virkaan syyskuun 2022 vaalien jälkeen. Kysymys kielivaatimuksen käyttöönotosta on yksi niistä, mutta viime vuosina tehdyissä selvityksissä on annettu myös muita ehdotuksia, jotka odottavat edelleen ratkaisua. Monet niistä liittyvät kansallisiin vähemmistökieliin, esimerkiksi se, miten kielten opetusta voidaan helpottaa peruskoulussa ja lukiossa ja mikä viranomainen saa tehtäväksi valvoa vähemmistöpolitiikan toteutumista tulevaisuudessa. Päätöstä odottavat myös selvitykset äidinkielenopetuksen ja sfi-opetuksen edellytysten parantamisesta. Riippumatta siitä, millaisia päätöksiä tänä vuonna tehdään, kaikki varmaan toivovat sisäpoliittisesti rauhallisempaa tilannetta, jotta energia ja huomio voidaan kohdistaa kielipoliittisiin asiakysymyksiin.

Kirjoittaja toimii selvittäjänä Kielineuvostossa. Teksti on lyhennetty versio artikkelista Det språkpolitiska året 2021, joka on aikaisemmin julkaistu Isofin verkkosivustolla.

Jennie Spetz
Kirjoittaja toimii selvittäjänä Isofissa.

Artikkelin on suomentanut Tarja Larsson.