Isofin suomen kielen blogi

Lokakuu

Lokakuu on keskimmäinen kolmesta syyskuukaudesta. Loka-sana merkitsee kuraa, likaa jne. Sanan voi epäillä kuuluvan vanhaan, omaperäiseen sanastoon, sillä se on käytössä monissa lähisukukielissä samanmuotoisena tai melkein samanmuotoisena: karjalan kielen loka, lyydin loga ja viron loga. Kirjoitetussa kielessä niin loka kuin lokakuukin olivat käytössä jo Agricolan aikaan.

Lokakuun latinankielinen nimi on october. Nimi tulee latinan sanasta octo, joka merkitsee kahdeksaa. Vanhassa roomalaisessa, kymmenkuukautisessa kalenterissa lokakuu olikin vuoden kahdeksas kuukausi. Lokakuun nimi on oktober myös esimerkiksi ruotsiksi.
Lokakuun ensimmäinen päivä vietetään kansainvälistä lasten päivää (internationella barndagen) ja lokakuun neljäs päivä Ruotsissa vietetään kanelipullan tai korvapuustin päivää (kanelbullens dag)! Suomessa 10. lokakuuta on Aleksis Kiven ja myös suomalaisen kirjallisuuden päivä (Alexis Kivi-dagen, den finska litteraturens dag). 14. lokakuuta vietetään kiitospäivää (tacksägelsedagen). 24. lokakuuta taas on YK:n päivä (FN-dagen).
Kesäaika alkoi maaliskuun lopussa, mutta se päättyy 28. lokakuuta, jolloin siirrytään taas talviaikaan. Lokakuun viimeisenä päivänä eli pyhäinpäivän aattona monet juhlivat nykyisin niin Ruotsissa kuin Suomessakin halloweenia, josta Suomessa joskus käytetään myös nimiä haamuaatto ja kummitusjuhla!